torstai 8. joulukuuta 2016

Mitä opimme, saavutimmeko kurssin alussa asetetut tavoitteemme?

Kurssin alussa toivoin oppivani lisää henkilöstövoimavarojen sekä viestinnän johtamisesta. Sainkin kirjoittaa ryhmämme blogipostaukset molemmista aiheista, mikä edisti paljon oppimistani. Kävinkin läpi kaikki näihin luentoihin liittyvät lisämateriaalit ja kiinnostukseni näitä johtamisen osa-alueita kohtaan kasvoi kurssin aikana. Yhtenä tavoitteena halusin oppia johtamista liiketalouden näkökulmasta, mutta siihen pääsen varmaan perehtymään paremmin seuraavien johtamisen kurssien, sekä myös markkinoinnin kurssien kautta. Muutosjohtamisen osuudesta koin saavani eniten hyötyä ja siinä pystyin peilaamaan hyvin omia kokemuksia monista, suurten muutosten kohteena olleista työyhteisöistäni. Opin näkemään paremmin sen, miten erilaisia vaiheita ja rooleja muutoksissa esiintyy. Jatkossa uskon osaavani paremmin asettua muiden asemaan ja etsimään ratkaisuja muutosvastarintaan. Viimeisenä tavoitteena setin itselleni saada haltuun alan perussanasto ja keskeisimmät teoriat. Sanastoa olen saanut hyvin opeteltua kurssin aikana ja koen saaneeni hyvän kokonaiskuvan opeteltavasta aiheesta. Haasteita on kuitenin tuonut se, että monien päällekkäisyyksien vuoksi olen päässyt hyvin harvoille luennoille. Teorioiden syvällisempi ymmärtäminen olisi ehkä vaatinut sen, että asioita pohditaan yhdessä ja niitä sovelletaan enemmän käytäntöön. Yksin opetellessa tämä osuus jäi hieman ohueksi. Kokonaisuutena olen erittäin tyyvyväinen kurssiin ja sen toteutukseen sekä järjestelyihin. Ja saavutimme hyvin oppimispäiväkirjaa kohtaan asettamamme tavoitteet - jokainen hoiti hyvin omat tehtävänsä.

Kristiina

Itse toivoin saavani kurssilta yleisen käsityksen johtamisen erilaisista kentistä, ja tässä kurssi onnistuikin hyvin. Niinkuin Kristiina mainitsikin aiheista joista teki oppimispäiväkirjaa oppiminen meni aivan uudelle tasolle. Itselleni kurssin jälkeen mielenkiinto jäi tulevaisuuden suhteen juurikin innovaatio johtamiseen, jota aion syventää tulevissa opinnoissani.
Kurssin aikana opin paljon myös itsestäni kun mietin oppimaani aikaisempien työsuhteiden kautta, mutta myös omien opintojeni. Vaikka kurssin alussa minulla oli hieman skeptinen olo johtamisen sivuainetta kohtaan ja siihen onko se oikea valinta, nämä epävarmuudet kuitenkin hävisivät ja mielenkiinto aihetta kohtaan heräsi ja uskon että kurssista on paljon hyötyä tulevaisuuden kannalta ja tästä on hyvä lähteä syventämään oppimaani.

-Essi

Minulle johtamisen perusteet oli ensimmäinen varsinainen kauppatieteiden kurssi, joten odotin sitä innolla. Aluksi kurssin sisältö tuntuu jotenkin hajanaiselta ja siltä, että aiheita ja tietolähteitä on hirmuinen määrä. Kurssin toteutustapa poikkesi aiemmin suorittamistani kursseista ja otin tämän mielenkiintoisena haasteena vastaan. Tavoitteenani oli herätellä aivojani pohtimaan käsiteltäviä asioita monista näkökulmista ja peilaamaan itseäni ja kokemuksiani opeteltaviin teemoihin.

Kurssin lähestyessä loppuaan huomaan, että olen onnistunut melko hyvin asettamissani tavoitteissa. Opin, että johtaminen on hyvin moniulotteista ja hyvän johtajan tulee ottaa huomioon monia asioita toiminnassaan. Vaikka kurssi tuntui aluksi hajanaiselta ja tietoa sai hakea monista eri lähteistä, syntyi käsitellyistä asioista kuitenkin kokonaisuus, jonka alkaa pikkuhiljaa hahmottamaan. Oli myös mukavaa päästä kirjoittamaan blogia ja pohtia aiheita syvällisemmin ja monesta näkökulmasta. Tämä myös edisti hyvin asian oppimista. Myös luennoilla annetut esimerkit ja käydyt keskustelut loivat yhteyksiä käytännön elämään ja johtajan työhön. Kaiken kaikkiaan kurssista jäi ihan positiivinen maku ja se toimi erittäin hyvänä johdantona johtamisen myöhemmille opinnoille.

-Kiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti